Rumbita® - lisenssikoulutus

Rumbitan® lisenssiohjaajakoulutus


Pidätkö espanjankielisistä hiteistä (Shakira, Ricky Martin, Juanes, Ojos de Brujo, Ketama, Chambao) joissa musiikin syke lähenee flamencon intensiteettiä mutta rytmi pysyy länsimaisen tuttuna, nelijakoisena? Nautitko liikkeistä, joissa pehmeys ja tiukkuus, rentous ja ylväys vuorottelevat ja joissa tunnetta on ripaus enemmän kuin tekniikkaa?


Flamencotanssia ja espanjan kieltä vuosia opettanut FM Kirsi Kannas halusi kehitellä tanssimuodon, jota kokeilemaan espanjankielistä kulttuuria ihailevat uskaltautuisivat kärsivällisyyttä vaativaa flamencotanssia paremmin. Myöskään flamencossa tärkeitä varusteita, leveähelmaista hametta ja kunnollisia flamencokenkiä, ei tarvittaisi. Syntyi siis rumbita® eli tanssi, joka sopii kaikenikäisille, niin vasta-alkajille kuin vuosia tanssineillekin.
Se on myös hyvä tukitanssi flamenco-oppilaille.

Rumbita®-tanssin lähtökohtana on taiteen popularisointi – tarkoitus on, että tavalliset harrastajat löytävät tanssin ilon heti ensimmäisestä tanssitunnista lähtien. Tanssitekniikka on siis alussa esimerkiksi flamencoa helpompaa, mutta tunneilmaisusta ei tingitä lainkaan. Tanssinopetuksen tavoitteellisuus on kuitenkin läsnä koko ajan: vartalon ja käsien liikkeitä, rytmejä sekä tanssillisuutta hiotaan tunti tunnilta, ja vähitellen myös tanssin nautinnollisuus ja ilmaisuvoima kasvavat.

Rumbita® on monipuolista: siihen kuuluu sekä kepeitä ja hauskoja että syvällisempiä koreografioita. Vastakohdilla leikitellään pehmeiden ja tiukkojen liikkeiden vuorotellessa. Liikeilmaisu muistuttaa paikoin kurinalaista flamencoa varsinkin voimakkaissa päänliikkeissä ja kauniissa käsityöskentelyssä, paikoin taas vauhdikasta ja vetreyttävää salsaa. Kaikessa on kuitenkin mukana itämaisen tanssin esteettinen ja sensuelli tanssillisuus. Rumbita®-tanssissa korostetaan oman naisellisuuden löytämistä. Tunneilla saa hien pintaan ja vartaloa harjoitetaan monipuolisesti; muun muassa keskivartalo vahvistuu sekä lantio ja hartiat vetreytyvät.

Rumbita® on herättänyt niin paljon kiinnostusta eri puolilla Suomea, että lisenssiohjaajakoulutus aloitettiin kesällä 2007. Ohjaajakoulutus on tarkoitettu tanssinopettajille, jotka kurssin hyväksytysti käytyään ja lisenssimaksun suoritettuaan voivat opettaa uutta tanssimuotoa omilla tunneillaan. Kurssilla käydään läpi erilaisia perusharjoituksia ja opetellaan kuusi koreografiaa, jotka ohjaajat saavat mukaansa myös videotallenteena. Kurssilla annetaan myös kirjallisia ohjeita ja lista tunneille sopivasta musiikista. Kurssi koostuu kahdesta intensiivisestä koulutuspäivästä, joista jälkimmäisenä päivänä elokuussa ohjaajat pitävät noin puolen tunnin opetusnäytteen, joka sisältää sekä lyhyen lämmittelyn että koreografian opetuksen. Opetettava aihe sovitaan jo kesäkuussa. Lisenssioikeus on vuosittain uusittava käymällä jatkokurssi, jonka aikana hiotaan ohjaustekniikkaa ja liikeilmaisua ja harjoitellaan kuusi uutta koreografiaa. Uutta opetusnäytettä ei kuitenkaan enää tarvitse antaa.

 


 

PERUSKOULUTUS:

sunnuntai 6.6.2010 klo 11.15-17.45 sekä sunnuntai 8.8.2010 klo 11.15-18.15

JATKOKOULUTUS:

Taso I (kesällä 2009 lisenssioikeuden saaneet)

la 12.6. 2010 klo 14.00 - 18.00
su 13.6.2010 klo 11.15 - 18.30

Taso II (kesällä 2008 lisenssioikeuden saaneet)

la 31.7. - su 1.8.2010 klo 11.15-17.15

Taso III (kesällä 2007 lisenssioikeuden saaneet)

la 31.7.2010 klo 11.15-17.15

paikkaTanssikoulu Un Dos Tres, Karjalankatu 10, Lohja. Yöpymismahdollisuus.
opettajaKirsi Kannas (lisätietoja)
hinta230 € (+ALV) / koko peruskoulutus; 130 € (+ALV) / jatkokoulutus tasot I+II; 70 € (+ALV) jatkokoulutus taso III. Peruskurssin hyväksytysti suorittaneet voivat alkaa opettaa rumbitaa®, jolloin lisenssimaksu (200€ +ALV / lukuvuosi) on maksettava.
varustuspehmeät tanssitossut, lyhyt salsa -tai rokkihame, jazz-housut

Ilmoittautumiset: tanssikoulu.undostres(at)undostres.fi / gsm 050 555 1185 Kirsi Kannas

Rumbitan® esittelyvideon voi katsoa YouTubesta


Yksityisyydensuoja | Rekisteriseloste