Kevätlukukausi alkaa 7.1.2019

Lataa KEVÄTlukukauden 2019 aikataulu TÄSTÄ!

Tanssikoulu Un Dos Tres

Tarjoamme korkeatasoista, pedagogisesti suunniteltua tanssinopetusta lapsille, nuorille ja aikuisille. Koulun painopiste on espanjalaisen kielialueen flamenco-, salsa- ja rumbita® -tansseissa. Lisäksi viikko-ohjelmassa on balettia, katutansseja, latinalaistansseja, nykytanssia ja showtanssia.

Alle kouluikäisille (4-6 vuotiaille) on rumbita®-, satubaletti- ja street dance -tunteja.

Aikuisille on viikottain tarjolla myös tanssiliikuntatunteja joissa ei tehdä näytöskoreografiaa. Lisäksi yli 60-vuotiaille on omia tanssitunteja.

Tanssikoulumme on hyväksytty järjestämään lapsille, nuorille ja aikuisille TAITEEN PERUSOPETUSTA vuodesta 2006 lähtien. Koulu antaa mahdollisuuden pitkäjänteiseen ja tasolta toiselle etenevään, haastavaan mutta palkitsevaan harrastukseen.

Tanssikoulu Un Dos Tres on Suomen tanssioppilaitosten liiton jäsen.

Säännöllisesti tunneilla käyvät oppilaat pääsevät esiintymään kaksi kertaa vuodessa järjestettävissä suurissa oppilasnäytöksissä Laurentius-salissa.

Tanssiminen kohentaa kuntoa ja edistää terveyttä hauskalla tavalla. Ryhti ja kehon kannatus parantuvat jo alkeistunneilla! Flamencon rytmikkäät koputukset vahvistavat luustoa, salsa ja rumbita® rentouttavat hartioita ja saavat lantion liikkumaan pehmeästi. Tanssi tuo elämään elämyksiä - se on ilmaisuvoimaista, monipuolista ja trendikästäkin!

Tervetuloa sivuillemme!

Olemme myös Instagramissa.


Uutiset

FUERTE MASTER CLASS WITH KIRSI KANNAS (14.11.2018)
Tanssikoulumme perustaja ja Rumbitan kehittäjä Kirsi Kannas saapuu ilahduttamaan joulutaukoamme kahden Fuerte -tunnin verran. Torstaina 20.12. ja 3.1. Klo 18-19..

EKR 2 -tytöille kunniakirja Rovaniemen Art Moves -katselmuksessa! (30.05.2017)
Nuori Kulttuuri -toiminta kannustaa ja tukee lasten ja nuorten monipuolista harrastamista kulttuurin eri aloilla. Nuori Kulttuuri on kulttuurisen nuorisotyön muoto..

EKR 1 mukana Arktisissa Askelissa (02.04.2017)
Arktiset Askeleet on vuosittain Oulussa järjestettävä valtakunnallinen tanssitapahtuma, jonka tavoitteena on tuoda tanssin laajaa kenttää sekä osallistujien että..

EKR 2 -tytöt jatkoon Moves2017 Länsi-Uudenmaan aluetapahtumasta! (12.03.2017)
Nuori Kulttuuri -toiminta kannustaa ja tukee lasten ja nuorten monipuolista harrastamista kulttuurin eri aloilla. Nuori Kulttuuri on kulttuurisen nuorisotyön muoto..

19.09.2016  EKR 1 ryhmälle hopeaa kansainvälisessä taidefestivaalissa Italiassa!
18.05.2016  EKR 1 -tytöille voitto Bravo, Turku Festivaaleilla!
11.05.2016  Un Dos Tres laajenee kesällä!
27.01.2016  Hyväntekeväisyystanssitapahtuma Hope Lohja ry:n hyväksi